
RANTAMAAN tila Tornion Arpelassa, Sihtuunan tien varressa oli keskeinen lapinlehmän säilytystyön kannalta. Sinne keräsivät Kerttu ja Leino Lehto rodun rippeita v. 1978 alkaen. Leino Lehdon sanoin; "Kaikki vasikat piti kerätä syrjää myöten". Lehtihaastattelun mukaan joka tehtiin Tornion maatalousnäyttelyn alla elokuussa 1994 Rantamaassa oli vielä eri roduista koostuva 18 -lehmän lypsykarja, parikymmenpäinen nuorkarja ja useita kymmeniä uuhia. Leinon mukaan ikä alkoi jo painaa, mutta lehmistä ei raaskittaisi luopua. Edelliskeväänä pahimpaan karitsointiaikaan Kerttu emäntä oli joutunut lonkkaleikkaukseen ja isäntä teki yksinään ympäripyöreitä päiviä: meni nukkumaan aamuyöstä ja heräsi kuudelta. Kovaan työntekoon tottunut Leino raivasi vielä kuusikymppisena lisää peltoa ja nosteli heinät seipäille. Rantamaassa tehtiin työt hevosella 1980-luvulle saakka jolloin hankittiin lisää maata, rakennettiin uusi navetta ja ostettiin ensimmäinen traktori. Ilmakuva Rantamaan tilasta, tila ...