Lapinlehmän, PSK-karjan, elvytystä 1970-1980 luvuilla.
Tammikuu 1979, Leino ja Kerttu Lehto, Punakorva ja kaksoset Ketku ja Kasuna. Ossi Kemppaisen arkisto
Lapin sota ja evakkomatka länteen tuhosi suuressa määrin lapinlehmäkannan. Lisäksi sodan jälkeen
neuvonta ja uudet lihakkaammat rodut tunkivat pohjoisen oman lapinlehmän päättymättömään
ahdinkoon.1970 luvun loppupuolella sitä oli jäljellä enää kymmeniä yksilöitä eri puolilla Lapin
lääniä pienissä karjoissa. Lapinlehmät olivat käyneet vähiin eikä olemassa oleville enää löytynyt
saman rodun sonniakaan. Sonniosuuskunnat olivat lakanneet. Keinosiementäjilläkään ei ollut
laukussaan lapinsonnin siementä.
Leino Lehto, Punakorva, Ossi Kemppainen tammikuu 1979. Lapin Kansa
Tornioon oli tullut eläinlääkäriksi Ossi Kemppainen, joka toimi siellä eläinlääkärinä 1974 – 1980.
Päivystysalueeseen kuuluivatTornion lisäksi Ylitornio, Tervola, Keminmaa ja Kemi. Alueen navetat,
isäntäväki ja lehmät tulivat tutuiksi, vuosittain hän poikkesi 1700 eläinsuojassa. Tornion Arpelassa
Rantamaa tilalla Kerttu ja Leino Lehto (Pekanlehto) olivat hyvin kiinnostuneita kaikesta vanhasta ja
elävästä kulttuurista. Heidän kanssaan lähti puheeksi myös lapinlehmä, joista he pyysivät itselleen
kertomaan, jos niitä tulisi vielä vastaan navetoista.
"Jouduin kerran v. 1978 Tervolaan mv. Erkki Lampelan navettaan, täällä näin ensimmäisen
lapinlehmäni. Heillä oli myös tätä vanhaa "rotua" oleva hyvin kaunis hieho. Tämän hiehon ostivat
Lehdot välitykselläni" Kertoo Ossi Kemppainen
Seuraavana vuonna 1979 järjestettiin Tornion maatalousnäyttely. Sen vetonaulaksi Lehdot olivat
hankkineet tuon Punakorvan Tervolasta. Jo tammikuussa oli saatu näkyvä juttu Lapin Kansaan,
lapinlehmän historiasta ja Lehtojen toimista rodun hyväksi. Näyttelyn lähestyessä eri lehtiin saatiin
lisää juttuja tästä harvinaisesta kaunottaresta, joka oli valittu näyttelyyn rotunsa edustajaksi.
Karjoista, joista tuotiin elämiä näyttelyyn, oli tehtävä mm tuberkuliinikokeita, siitä koitui
huomattavaa harmia. Testituloksen saaminen kesti kolme vuorokautta, jonka kuluessa jotkin lehmät
Lehtojen karjassa reagoivat epäilyttävästi eikä Punakorvaa voitaisikaan viedä näyttelyyn. Näyttelyn
eläinlääkärinä Ossi Kemppainen aloitti vielä samana yönä testien tekemisen tuosta Lampelan
karjasta. Näyttelyn avajaisiin järjestettiinkin nyt erikoiskuljetuksella Punakorvan emä ja eräs saman
rotuinen vasikka, jonka Lehdot ostivat näyttelyn jälkeen itselleen.
Ossi joutui selvittämään näyttelyn jälkeen tätä epäilyttävän tbc-reaktion alkuperää ja Lehtojen kanat
joutuivat tutkimuksen alle. Ossi törmäsi nyt ensimmäistä kertaa maatiaiskanaan. Kanoja nosteltiin
pahvilaatikkoon josta joutuivat yksitellen tutkittavaksi. Yksi kana oli kuollut laatikkoon, se oli
Lehtojen vanhin maatiaiskana. Ossi vaistosi isännässä ja emännässä suurta surua, kana vietiin
preparaattorille, joka täytti sen. Tautiepäily osottautui turhaksi eikä Lehtojen karjasta löytynyt
mitään sairautta. Kana oli uhrautunut lapinlehmän puolesta.
Maatalousnäyttelyiden kautta tehty työ oli merkityksellistä, se havahdutti rodun sukupuuttoon
kuolemisen uhkaan ja muutti asenteita sitä kohtaan. Se ei ollut enää pelkästään väheksytty ja
häpeilty "vanhan rodun" lehmä. Itsekin muistan Tornion maatalousnäyttelyn 1994, siellä oli merkittävä PSK-osasto, jonka lisäksi tehtiin "evakkokulkue" taluttaen lehmiä kaupungin läpi Ruotsin puolelle. Lisäksi jaettiin kunniakirjat rodun säilytystyössä ansioituneille karjankasvattajille
Yksi ongelma rodun pelastamisessa oli siinä, ettei lapinsonnien siementä saanut enää
keinosiemennyspalvelun kautta. Ruotsinpuolella oli kuitenkin vielä tuhansia (Svensk fjällras) eli
tunturirotuisia lehmiä. Siihen aikaan Ruotsissa myös eläinlääkärit hoisivat keinosiemennystä ja
Ossi Kemppainen otti yhteyttä Ruotsinpuolen piirieläinlääkäriin, joka lupautuikin poikkeamaan
Arpelassa siemennyskapsäkki mukanaan. Niin sitten syntyivät kaksoset Kasuna ja Ketku Arpelan
Rantamaahan tiistaina aamuyöllä 16. tammikuuta 1979. Kaksois-lehmävasikka sonnin kanssa johtaa
useimmiten sen tiinehtymättömyyteen. Niin tässäkin valitettavasti kävi. Kasunan sukuelimet olivat
puutteellisesti kehittyneet eikä siitä saatu vasikkaa.
Ossi Kemppainen kertoo edelleen: ”Tiineyden alkuunpanosta ei uskallettu puhua alkuunsa mitään,
jonkun kysellessä asiasta sovittiin vastattavaksi, että naapurista löytyi vielä sonni. Ja tottahan sekin
oli. Keinosiementäjäkin oli pantu asialle kuulustelemaan vasikoiden alkuperää. Varmuuden vuoksi
emme olleet kyselleet lupaa tuolle naapurimaan tunturirodun käytölle. Tunturirodullahan oli
yhteinen juuri meidän lapinlehmän kanssa. Jo yksin Pohjois- Ruotsin asutushistorian ja
poikkinainnin kautta kyseiset lehmärodut ovat alkuaan yhteistä. Näitä tunturirotuisia oli hyväksytty
PSK-kantakirjaamme vielä 1920 – luvulla. Myös nykyiset DNA tutkimukset ovat varmistaneet
sukulaisuuden.”
Kerttu ja Leino Lehdon periksiantamaton työ tuotti lopulta tulosta ja sai aikaan emeritusprofessori
Kalle Maijalan tekemään alotteen valtion laitoksiin perustettavista geenipankkikarjoista, Pelson
vankilaan sellainen perustettiin v. 1985. Keinosiemennysliitto hankki lopulta Tornion ja Lapin
keinosiementäjille ruotsalaisen tunturirodun siementä, jolloin laillinen siemennys ja jalostus
pääsivät alkamaan. Tätä ennen saivat Kerttu ja Leino tallentaa omin kustannuksin sonnin siementä
Oulun keinosiemennysasemalla.
Mäntyharjun Taidekeskus Salmela 4.7. 2020 . Miinan vasikat,Virpi, Miina ja Ossi
Ossi Kemppaisen arkisto
Ossi Kempainen kertoo edelleen: ”Muutimme Torniosta 1980 Lappeenrantaan vaimoni Virpin
kotiseudulle ja jouduimme jättämään Arpelan Rantamaan Lehdot lehmineen. Sinne saapui joku
vuosi myöhemmin Miina Äkkijyrkkä, joka oli jo tehnyt eri tavoin suurtyön alkuperäisrotujemme
sk-lehmien tunnettavuuden ja säilymisen puolesta . Hän tuli Arpelaan Lehdoille kuuntelemaan,
katsomaan ja piirtämään noita persoonallisia ja inhimillisiä eläimiä. Miina osasi piirtää ilmaan
ilmeikkään viivan, niinkuin hän itse kuvaa loistavaa kykyään nähdä, kuvata ja välittää katsojalle
olennaista, joko piirtämällä tai vaikka tekemällä auton romuista suuria tasapainoisia ja ilmeikkäitä
veistoksia. Hänen lehmä- ja vasikkateoksiaan olemme saaneet ihailla eri näyttelyissä, Nyt tänä
kesänä, 2020, Miinalla oli paljon töitä Mäntyharjun Salmelassa ja kohtasimme hänet siellä.”
Lähteenä;
Ossi Kemppainen, henkilökohtainen tiedonanto, 2020
Ossi Kemppaisen artikkelit; Potilaat kuolleet, lehmärotu säilynyt, SKS keräys v 2011-2012 sekä
Lapin lehmä, maatiaiskana ,14.3.1982 Museovirasto
Kommentit
Lähetä kommentti