JUHLARUNO

ITÄ-SUOMEN KARJANJALOSTUSYHDISTYKSEN

25- VUOTISJUHLASSA

KUOPIOSSA 2.9.1923

KIRJOITTANUT

ILMARI KIANTO

I.

Tuhatvuotinen valtakunta

Mist´on tullut Suomen kansa

Tähän maahan? Siinä ansa!

Missä Suomen suku luotu?

Mistä sille karja tuotu?

Tutkimus on tuiki niukka,

Tunnetaampa sentään hiukka:

Lehmä olla täytyi aina -

viilipytty sunnuntaina!

Eden oli lemmenlehto,

Karjala kai karjan kehto!

Uraalista ukot tuli,

Kukkui käki, lumi suli!

Virost´toinen sakki sousi,

Käsissänsä käyrä jousi,

Maihin työntyi tshuudin suku,

Tuohituppi, puuhkapuku.

Karjalaan hän varmaan nousi -

Järven peilit kaukaa hohti -

Laatokasta poikki sousi,

Pärskyi Päijännettä kohti:

Suomenniemen, Saimaan rannat

Omiksensa otti hiljaa -

Heikot heilui karjakannat -

Mutta maa – se kasvoi viljaa!

Muinaisuuden Suomen kansa,

Konsa saapui Suomeen,

Petäjään löi pertuskansa,

Lehmän kytki tuomeen!

Kiuvassaunan, honkakämpän

Pystytti ja pesän laittoi -

”Punikille” puukollansa

pihlajasta kerpun taittoi!

Lappalainen, karvatakki,

Vieroksuen kaukaa seuraa:

Haukkuu hilleriä rakki,

Hurtta hurja ajaa peuraa!

Tshuudi vieras, virsuniekka,

Pitkäparta, korvenkukko

Nurmekseen jo saakka kiekkaa

Väistyy väylält´ Lappi Ukko.

Suomalaisen sarvikarjaa

Poropaimen kummeksuupi:

Kantturoitaan lempo harjaa!

Pötsin alle polvistuupi!

Buorre baeva! Mitäs raadat!

- Lehmää lypsän! Kirnuun voita!

Rieskaan rasvaa ravahutan,

Niityks raivaan notkoloita!

Lappi laiha, lihansyöjä

Hiihtää pitkin Suomen rantaa:

Suomalainen raavas ruoja

Kodan alle laittoi lantaa!

Tuosta suuttui Lappi noita,

Porot pohjan puoleen ajaa,

Uhmaa kuoloon saakka utra

Pitää Loitoll´ lannan rajaa!

Niinpä Suomen heimo yksin

Maahan pääsi päsmäriksi,

Naisinensa sylityksin

Muutti tänne myötyriksi;

Ryssät rajan taakse heitti,

Ruotsin kanssa ohraa kylvi,

Oman piimävellin keitti,

Karja karttui, metsiin mylvi...

Kenpä arvaa vanhan kansan

Varhaisimman karjakannan?

Kyytöt kyykkii kujillansa,

Nuupot ammuu luona rannan,

Puninkirjo ”Rimmenruusu”

Lypsää puisen pöntön täyden!

”Kultalintu” pihtikinttu

Sonnin kanssa känkkää käyden!

Muinaissuomalaisen karja

Navetoist´ ei liioin tiennyt:

Missä kasvoi sieni, marja,

Sinne Tapio sen vienyt -

Suomi-eukon ensi lehmä

Apilast´ ei suinkaan saanut:

Peuran kanssa kilpaa kirmas -

Jäkälää ol´ täynnä taanut!

Mistäs otti orja-impi

Simanurmet ”Sirkallensa”?

Ryönää ryöppys rämerimpi -

Karja uppos sorkkinensa!

Sota sorti Suomen kansaa,

Piilosaunois´ saatiin elää!

Missä miekka rahvast` rassaa,

Harvoin karjankellot helää!

Erämaissa säilyi henki

Vainovuodet Suomen kansan!

Henki riepu eläintenki

Riippui siinä rinnallansa;

Päijännettä sota sousi -

Karja piili korpisoilla!

Miestä suojas surmanjousi

Nainen eli – roppavoilla!

Tuhat vuotta Suomen kansa

Korpimaillaan kollotteli.

Tuhat vuotta tuskissansa

Nautakarjaa paimenteli!

Pilkkas Lappi, ryssä ryösti,

Ruotsin herrat verotteli,

Tappoi tauti, surma syösti,

Suomen kansa sentään eli!

Jos ei ollut kyyttö kultaa,

Hiisi koko kansa peri!

Lehmä lietsoi lieden tultaan,

Säilyi väkevänä veri!

Karjahansa kiinni juuttui

Suomen suku vallan varhain,

Vaikka mitä muuta puuttui:

”Pomeranssi” pala parhain!

II.

Virsi vieraasta verestä.

Suomen Jussin juoni juttu

Se on ollut aina sama:

Usko vierast! Hylkää tuttu!

Jos on joku laatu lama.

Tuohipollojaankin polo

Häpeilee jo Suomen suku,

”Tolvas-vainaan” tyttäristä

Halpa on jo äidin puku!

Maatiaiseks´ oli karja

Tässä maassa maatununna,

Puuttui ”puuteri ja harja”,

Nuuppo seisoi nuutununna.

Tulkoon turma taikka onni,

Ulkomailta usko tuotiin:

Angel-ämmä, Aurshiir-sonni -

Tervetuliaiset juotiin!

Uudestaan nyt Suomen karja

Uhmattiinäkin luoda,

Mustikka on halpa marja,

Kelpaa mansikoita tuoda:

Hollanti ja Holmogoori

Suomen navetoihin pääsi!

Moukalle nyt herraskoori

”Ristisiitossäännöt” sääsi!

Verta vierasta kas kantoi

Suomen nauta suonissansa,

Lypsi kermat, voitkin antoi,

Mutta kärsi hermoissansa:

Siirappia syntyi siru,

Mullikoita möhkäleitä,

Nahkan alla piili piru -

Karja kulki kalman teitä!

Kaahloo karja laidunmailla

Eikä tunne itsiänsä!

On kuin aina jotain vailla,

Häilyttääpi häntiänsä!

Suomi ei oo Hollantia!

”Aurshiiria” aivastuttaa,

”Enkeliä” - ”Angelia”

Pohjan räme raivostuttaa!

Onneks´ uupui vieras usko

Kokemuksen korpiteillä!

Vielä vilkkui harharusko,

”Pillerit” nuo täytyi niellä:

Missä vika? - Peräytykää!

Palatkaamme kyyttökantaan!

Hurrit kurikalla lyökää!

Puhutelkaa Meidän Mantaa!

Meidän Manta kyllä tietää,

Miten lehmät hoitaa pitää!

Sonni kyllä saada sietää,

Josta rotu toima itää!

Itä-Suomen karja pätee,

Pätenyt on tuhat vuotta!

Antakaa vain keinot käteen!

Surreet oomme aivan suotta!

Grotenfeltti – Niilo herra

Aarteen kaivoi haudastansa,

Konsa keikahutti kerran,

Siitä heräs Suomen kansa:

Oman rodun, oman kannan

Jalostus nyt maassa alkoi!

Ulapoilla korpirannan

Heimon haaksi väylää halkoi!

Kelvata sai Suomen nauta!

Hienoluinen himmikarva,

Särmäselkä, jumalauta,

Lysmäjalka, lyhkäkaula!

Ohkanahka, jyrkkärinta,

Pienet sillä olkoon nännit!

Mut on sisu, sitkas pinta -

Mainiot sen maitorännit!

Niinpä työhön työnnyttihin:

Kiuru pantiin kihlariksi,

Tepon Tahvoon tyydyttihin,

Jyry ämmäin jylläriksi:

Ukko – Hintsi – Pomin Oku,

Jehu – Uljas – Oiva – Orja -

Polle III sekä Poku,

Onnenpoika loput korjaa!

Alkoi tulla ”Rusinoita”,

”Ostereita”, ”Yrtikkiä”,

”Lemmikkiä”, ”Ihanoita”,

”Myrttiä” ja ”Myrtikkiä”!

Tuli ”Ellit” tuli ”Lillat”

”Mesikki” ja ”Helu”, ”Hertta”,

Kasvoi pulskat ”Piparillat”

Paljon lypsi ”Lotman Bertta”!

Karja kaunis suomalainen,

Rotupuhdas kyyttökanta,

Karjalainen, Kainuulainen,

Pohjanheimo, Savon ranta!

Pöljänsalmet, Liisankorvet,

Paavola ja Kuusenjuuri!

Kaikkialla kaikui torvet,

saavutus on sangen suuri!

III.

Suomi – synnyinmaamme.

Tämä maa ei ole niin pieni

Kuin laulu sen mainitsee!

Tämä maa ei ole niin köyhä

Kuin tuska sen tulkitsee!

Niin pitkälle kuin silmämme kantaa,

Näemme vettä, metsää ja rantaa!

Ja kauniit on kaarrelmat Kallan seljän!

Ja Puijolta huomaamme hehkuvan, heljän:

Kuin hymyillä taitaa tää marras maa,

Jota vieraskin ihailla saa!

Mut korpea täällä on paljon,

Oi enempi kuin tarvis ois!

Ja jos ei korpea oisi,

Toki Sampokin jauhaa vois!

Kirot korpien meillä on kaikkialla,

Maan ytimissä ja rintamme alla:

Tuo tunkkainen tuska ja ainainen huoli,

Tuhat ihmistä turpeessa ennen kuin kuoli!

Kuni orjat me synnymme päälle maan

Ja vavisten vaivumme tuonelaan!

Tämä maa on meille liian kallis,

Siks siitä me erkaneis emme!

Se ilomme imee ja viettimme valtaa

Ja nielevi kyynelemme!

Esi-isämme, äitimme mullassa makaa,

Me kuulemme kuiskehet aidan takaa,

Me tahdomme tehdä kuin hekin teki,

Sama venhe vie, sama kirkkoreki!

Niin usein on mielemme murheen musta!

Me pelkäämme kuuta ja kummitusta!

Tämä maa meitä nostaa ja painaa!

Se on syntymäkehto ja hauta!

Tämä maa on kohtalo heimon!

Ja vieras ei meitä auta!

Me olemme oman onnemme kansa!

Ken kesken uupui, on paikallansa!

Täällä kova on työ ja kylmä yö!

Elon rakehet viljamme virnoiski lyö!

Me itse kai saamme vastata siitä:

Ken leipää ei kylvä, ei leipää myös niitä!

On rajansa sentään työlläkin täällä!

Käy matkamies moni huonolla säällä!

Monen elämä on taistelu ikuinen

Ja palkkansa niukka ja vaivainen!

Miks kärsiä täytyvi julmasti toisen?

Kun toinen löys hettehen hempeänmoisen?

Kun toinenkin toimensa kauniist´ on tehnyt,

Vaan onnensa kortta ei konsana nähnyt!

Ken vastauksen varjoille oikean antaa

Tämä maa ikiristinsä kantaa!

Tämä maa ei leivättä lempeäks käy!

Vuossadat on pettua syöty!

Mut karjatta kansa ei nousevan näy,

Se kulkee kuin maahan lyöty!

Talonpito se Suomessa karjassa on:

Jolta ”Pulmikki” puuttuu on onneton!

Kellä kujassa kirjava ”Armikki” ammuu,

Sen kodassa koskaa ei tuli sammu!

Hänen elämänlankansa kasvavi aina!

Käy kylpyhyn laulaen lauvantaina!

IV.

Karjakkojen veisu.

On herroille kylliksi laulettu

Ja isännille hattua nostettu:

Nyt aika on karjakkotyttöjä muistaa,

Siis antaapa laulun nyt vauhdilla luistaa -

Hoi Iita! Hei Manta! Hoi Karuliina!

Hei Lempi! Hei Lienu ja Annastiina!

No kuinkas se Vauhkos-Vappukin voi,

Joka Pömpelin kartanon ”Kamalan” toi?

Ja eikös se Ulla sitä ”Ukkoa” pelkää?

Katsos hylky kun hyppäsi ”Unelmata” selkään!

Jaa, Fiina se ”Orjaa” on hoitanut varmaan -

Kai kekrinä Santrakin itse saa ”Armaan”?

Vaan oottekos kuullut, mitä kertovi Pirkko?

On Ranterin hovissa navetta kuin kirkko!

Ja ”Sulttaani” siellä messuaa!

Ja ”Haaremin Ruusu” ammahtaa!

Kuin tanssia siellä on tyttöjen juoksu,

Hajuheinille koko temppeli tuoksuu!

Siellä kellot ne soi, kultakellotpa soi,

Ah lehmiä sen, jotka luoja loi!

Ne ei ole enää kuin Mustikit muilla,

Ne suihkivat aivan kuin ihmisten suilla,

Minä hoitelen heitä, minä voitelen heitä,

Minä heille hempukkavelliä keitän!

Juu, juu – jupis Sussu – kun lopetti Pirkko:

Kyllä Ranterin navetta voi olla kuin kirkko!

Mutta Kekkosen ”Keisari” on juuri kuin rovasti!

Kuin enkeli lauhkea – ja syö yhtä kovasti -

Moista sonnia toista ei Savossa saa:

Koko Suomen se Keisari jalostaa!

Niin aivan, niin aivan! - lisäs Liperin Eeva:

Vaan mulla on kyyttö – just´ tuo ”Kenoveeva”,

Joka sonnilles vertoja vetää!

Se muita ei luokseen laskekaan ketään!

Kuustuhatta kiloa vuodessa lypsää!

Kuin Aatamin omena – kypsä!

Näin juttu se karjokkopiirissä käy,

Heistä kukaan ei perään antavan näy,

Kaikk´ kilvan kehuvat karjansa kukkaa

Ja kantavat kauniisti mustaa sukkaa:

Itä-Suomenpa nautaa he kuorossa kiittää!

Ja riemuiten rintaansa mitalin liittää!

V.

Pohjolan häät ja se suuri sonni.

Kertoopa Kalevala Pohjolan häistä,

Kelpaapa mainita hiukan myös näistä:

Oli juomingit julkeat, väki-kekkeri suuri,

Piti keittää huttua hirmuinen muuri,

Ja lihaakin kimpale tarvittiin,

Siks härkä nyt häihin hankittiin!

- Se tuotihin Kajalasta!

Ei nimeltä tunneta sonnia suurta,

Se Jumpojen Jumpon lie kantajuurta!

Pää Kemijoelle kun päilyi,

Niin häntäpä Hämeessä häilyi!

Ja sarvien väliä pääskynen kiisi,

Koko päivän ennen kuin perille liisi,

Mut oravan matkat jäi kesken!

Tämä jättiläissonni on muinaissatu,

Mut tästäpä alkaa se Suomen latu,

Jota vieläkin hiihtelemme:

Näet Petsamoon saakka pian härkinemme

Me hyökkäämme Hämehestä -

Ja vaikka ei ”Pomin-Oku” vertausta kestä,

Niin aatteen mitta on yksi!

Nyt Pohjolan häitä taas vietetähän!

Nyt Karjalan sonni taas vyörätähän!

Sata miestä sen sarvissa kiikkuu!

Tuhat turvassa teuhaten liikkuu,

Päin piirtävi pilviä sonnin selkä

Ja kun kulkee, niin parhaatkin pelkää:

- Itä-Suomen karja tää jalo!

Nyt nouskohon siis oman arvomme tunto,

Kun koeteltu kauvan on karjamme kunto,

Kun ”Karjalan rykmentti” rynnistää!

Se puhdasta luo eikä jälkehen jää!

Se Euroopan hienoudet hissukseen voittaa

Ja lopuksi itsensä – aateloittaa:

- Eläköön tämä maa ja sen karja!

(Turjanlinnassa 1923)

Suomen kotieläinjalostusosuuskunta, -Faban, Tikkurilan arkistoista,

uudelleen esiin kaivoi Ilmari Majuri, 2005