TORNIONLAAKSON KARJATAIKOJA, koonnut Arvid Oukka

 

TORNIONLAAKSON KARJATAIKOJA

Arvid Oukka

KARJAN KELLOT

Vanhaaseen aikaan kun karja kulki aidattomilla metsälaitumilla etsimässä ruokaansa etäälläkin kodistaan, olisi niiden tavoittaminen, mikäli eivät itsestään iltasella kotiin saapuneet, ollut perin vaikeaa ilman kellon äänen kuuluvuutta. Merkityksensä oli myöskin sillä, että karja oppi seuraamaan omaa kellokastaan, eikä hajaantunut metsälaitumella sinne ja tänne.

Aineseokseltaan karjan kelloja valmistettiin kahta eri laatua: valukelloja ja rautakelloja. Edellisen valmistamiseen käytettiin messinkiä (kupari-, tina ja sinkkiseos) ja jälkimmäisiin ohutta rautapeltiä, jonka saumat juotettiin messingillä. Erikoistuneet valurit käyttivät valuseoksissa pienen määrän hopeaa, jonka väitetään parantavan huomattavasti kellon äänen kuuluvuutta, mutta korotti myöskin sen hintaa. Keksintö lienee perin vanha, koska maankuululla torniolaisella tähtitieteilija ja fyysikolla Anders Hellandilla (1717-89) kerrotaan olleen erikoisen heleästi soineet kulkuset, joiden valuseoksessa on ollut myös hopeaa. Kyseisistä kulkusista kielii kansa suussa säilynyt sananparsikin

Helisee

ko Hellandin

kulkuset.

Kelloja valmistivat alaansa erikoistuneet ammattimiehet – valurit, joita ennen oli miltein joka kylässä. Valaminen suoritettiin valumuotteihin ja oli taitoa vaativaa työtä. Muottien valmistusaineena käytettiin hienoa hiesumultaa, joka oli tarkoin seulottava, jotta mullan sekaan joutuneet suuremmat kokkareet saatiin erotetuksi poies. Valumuotin valmistukseen tarkoitettu multa oli hyvin kuivattava. Tähän sekoitettiin kimröökiä (nokimustaa) niin paljon että väri muuttui tummaksi, ja kasteltiin se sitten suolaisella suuruksella. Suurus valmistettiin ohrajauhoista, johon pantiin sen verran suolaa, että sen maku tuntui, kuten vanhan ajan kahvissa. Suurus kostutettiin ohranmaltaista valmistetulla kaljalla. Suurusta ja suolaa pantiin valinmultaan siksi, että muotti kuivuessa kovettui tarpeellisen kestäväksi. Kimröökistä taasen oli myöskin se etu, että valinmulta tuli sitkeämmäksi ja valukset pinnaltaan kauniimmaksi. Samaa valinmultaa voitiin käyttää vuosikymmeniä, välillä puhdistaen ja suolapitoisella suurusvedellä kostuttaen.

Kun äänen kantavuus ratkaisee kellon arvon, niin tähän seikkaan valurit kiinnittävät erikoista huomiota. Koetettiin kaikki mahdolliset äänen kuuluvuutta parantavat keinot ottaa huomioon ja lopulta tässäkin, niin kuin monissa muissakin asioissa, päädyttiin taikoihin. Uskottiin että valutilaisuudessa perättömien juttujen sepustaminen parantaa kellojen äänen kuuluvuutta. Kerrotaan että valutilaisuuksissa käytettiin tunnettuja suurvalehtilijoita (taitava perättömien juttujen kertoja) esittämässä taitojaan ja mitä uskomattomampia valeita kerrottiin, sen parempi äänisiä kelloja valmistui. Todennäköisesti kuulut Kaakaman kylän kuulut kellojen valajat ovat tällä tavalla menetelleet, ja mitenkä muuten heidän valmistamansa kellot olisivat olleet niin kysyttyjä.

Taitavia ammatissaan Kaakaman kylän valurit ovat olleet. Niin taitavia, että heidän valmistamien kellojen äänien maine on kantautunut ulkomaille saakka. Siellä ovat helisseet Keltin Jaakon, Vähänikkilän Pekan, - Erkin, -Juhan Erkin, -Eemelin ja – Viljaamin. Paldaniuksen Jussin. Anttilan Israelin. Iisakan Juhanin. Vääräkankaan Kustaan ja Jussin. Kankaan Iikan, -Jussin ja -Einon ja Fräkin Erkin kaunisääniset ”malmit” karjaväen ja hevosmiesten ihailtavina.

Oli tornion liepeillä muitakin taitavia valureita: Oli Arpelan Kinnusen talon vanhempi Jaakoppi-isäntä. Valmisti toista sataa vuotta sitten isokokoisen rautakellon, kuuluisan ”Pömpän” jolla voimiensa päivinä oli ääni kuin kirkon sanomakellossa, lähettäen terveisensä kolmen neljänneksen (7,5km) päähän. Olikohan Jaakopilla perättömien juttujen taitava sepustaja tämän kellon valmistustilaisuudessa läsnä, sitä ei kirjoittaja tiedä. Todennäköisesti oli. Jaakoppi oli monitaitoinen. Ei hänen tarvinnut seurata ajankulkuaan kolmella jalalla seisovasta hattupäisestä aurinkokellosta, vaan kykeni rakentamaan asuinhuoneensa seinälle nakuttajanki (kellon) joista ainakin yksi on vielä jäljellä ja lepäilee Karungin Aapajärven Seppäsen talon puodin seinällä. Kannatti Jaakopin vähän kehahdellakin, kun nakuttajan valmisti:

Muut tekevä mitä ossaava,

mutta mie tehen,

mitä muut ei ossaa.

Oli Arpelassa toinenki nimikuulu kellonvalaja. Yhteisen kansan antama lempinimikin Valarin-Jaakko jo kielii hänen taidoistaan valurina. Oikea sukunimensä Jaakko Smeds kertoo sukupolvesta toiseen periytyneestä rautasepän taidostakin. Jaakko oli taitava pyssyseppäkin. Ampui omavalmistamalla suustaladattavalla n. Yhdeksänkymmentävuotta sitten Arpelan takalistolta karhunkin.

Kellojen asettaminen elukoiden kaulaan

Vanhalla kansalla oli sukupolvesta toiseen periytyneet määräpäivät milloinka kellot elukoiden kaulaan asetettiin. Pääsiäislauantai-ilta, jälkeen iltalypsyn ja pääsiäissunnuntaiaamu, ennen kirkon aikaa, olivat yleisimmät. Kuitenkin suuri osa karjaa omistavista vanhan kansan ihmisistä ei noudattanut mitään tavaksi tullutta määräpäivää, vaan kellot kiikutettiin parhaaksi katsotulle kellon kantajalle kaulaan muutamia päiviä ennen metsälaitumelle laskemista jotta karja tulisi tuntemaan oman kellokkaansa kellon äänen ja osasi sen kutsua noudattaa. Kello oli korvaamaton välikappale karjan kulkea aidattomilla metsälaitumilla ja siksipä siitä pidettiinki hyvää huolta. Kun syksyllä kellot karistettiin (otettiin lehmien kaulasta) ja joko hupussa peitettynä tai vyönilään (esiliina) käärittynä tai kielestä kantaen juoksutettiin aitan jyvälaariin, etteivät ruostuisi, sillä riihessä kuivattu vilja piti kellot kuivina. Keväällä ne sitten elukoille kaulaan pantaviksi noudettiin, jokainen emäntä noudatti omaa aikatauluaan.

Puolamaan emäntä Ylitorniolla nouti kellon jo kolme viikkoa ennen pääsiäistä. Kielestä kantaen emäntä kiikutti kellon pirttiinsä ja asetti sen pirtinaluskellariin pahoilta piiloon ja otti sen pääsiäissunnuntaiaamuna sieltä kellokkaan kaulaan pantavaksi.

Turtolassa Tuohean emäntä nouti kellon kolme päivää ennen pääsiäistä ja asetti sen vyönilään käärittynä pirtin pankolle pääsiäistä odottamaan. Pääsiäisaamuna emäntä otti kellon pirtin pankolta ja pudotti sen sitten navetan lantaluukusta navettaan. Itse kiertäen oven kautta sisälle.

Ylitornion Anundin emäntä nouti aitasta kellon vasta pääsiäissunnuntaiaamuna ja samantien heitti sen navetan lantaluukusta navettaan ja itse kiersi oven kautta.

Emännät uskoivat että lantaluukku on ”pyhä portti” josta minkäänlaiset kiusat eivät uskalla kellon mukana navettaan tulla.

Alatornion Raumon kylän Kuijalassa ja Juneksella ehättivät emännät ja pääsiäislauantai-iltana jälkeen iltalypsyn noutamaan kellot aitasta ja asettivat samantien ne kellokaiden kaulaan. Samaa tapaa kerrotaan noudattaneen myöskin Ylivojakkalan kylän Liakan ja Pänttäjän taloissa.

Pääsiäislauantai eli lankalauantai oli trullien ja kaikenhaamuisten kuvatusten aattopäivä, joita vastaan vanhan kansan ihminen tunsi olonsa turvattomaksi. Erikoisesti navettakansa oli näiden kööpelien armoilla, ellei turvatoimiin ajoissa ryhdytty. Karjankellon äänenki uskottiin häiritsevän yökyöpelien työrauhaa.

NAVETTA

Monet muutkin karjan suojelemiseen ja hyvinvointiin kohdistuvat varaukset oli peninkulmien etäisyydelle lähimmistä naapureista, erämaan yksinäisyyteen siirtyneen uudisasukkaan tiedettävä. Oli selvitettävä, mihinkä asumasiljonsa perustaa, etteivät maan alla asuvaiset verisukulaisemmekaan (maahiaiset) tulisi häirityksi. Jos tahallisesti taikka ymmärtämättömyydessä rakensi navetan vesisuonen päälle (maan alla oleva vedenkulku-uoma) ei siinä saanut karja rauhaa. Kun maahiaiset käyttävät vesisuonissa virtaavaa vettä talouksiensa tarpeisiin, eivät he sitä salli, että heidän käyttämänsä puhdas vesi liataan. Jos mieli varjella navettansa ja siellä olevan karjansa ”Herran voimalta” (salaman iskulta) oli harjahirreksi valittava salamaniskun kohdannut puu. Ellei sellaista ollut saatavissa, niin ainakin sellaisesta puusta otettu liista harjahirren salvoskohtaan. Oli lukematon joukko muitakin kristittyä ihmistä uhkaavia loukkauskiviä: oli parat eli painajaiset ja monet muut pahat henget. Kammoivat pahat sellaista navettaa, jonka harjahirren salvoskohtaan oli hakattu syvennys ja siihen asetettu hopearaha tai kuparilantti, mitä vanhempi se oli, sitä tehokkaampi oli sen suojeleva vaikutus. Paha parakin pakeni kauhuissaan kun näki navetan ovessa taikka oven päällyshirteen ulkopuolelle, väännetyssä näverinreiässä käärmeenpään. ”Katheen silmää vasthaan” (toisen karjaonnea kadehtiva henkilö) pantii elohopeaa (tavallisessa lämpötilassa juoksevana esiintyvä, hopeanvalkoinen kiiltävä metalli) n. 4 tuumaa pitkään rytiin (järviruoko, karhun- tai väinönputki) joka päistään suljettiin korkilla ja asetettiin pystöön navetan kynnyksen näverillä väännettyyn reikään. Reikä suljettiin puutapilla. Emännät uskoivat, että kun elohopeaputki on kynnyksessä, ei kukaan kademielinen voi karjaonnea pilata. Ei pahin painajainenkaan.

Varovaisimmat emännät suojasivat karjahuoneensa, vieläpä muutamat, koko pihapiirinkin ulkopuolisilta vaaroilta. Vanhat ihmiset kun olivat kertoneet, että jos pahanilkinen saapi vihatun ja pelätyn madon (käärmeen) yhtiökumppanikseen, niin siinä talossa, johon tämä häpeämätön ja petollinen kuvatus vihansa puskee, on leikki kaukana. Oli kerrottu sen sytyttäneen karjahuoneitaki palamaan. Mistä kehno oli tulen saanut, sitä ei tiedetä, mutta todennäköisesti työnantajaltaan, jolla tuliraudoista ei ole uupeloa (puutetta). Ei ollut riettaan enkeliksi pestatulla madolla asiaa tulla tulisen tuohikäppyrän kanssa tuohustelemaan karjahuoneen nurkkapieliin, ei muidenkaan rakennusten lähelle, kun emännät raudan, tulisoiton ja siunauksen voiman kanssa olivat ne kiertäneet.

Ei haluttanut kavalalla madolla lähestyä karjahuonetta, kun Maunun Kaija Karungissa kiersi sen kolme kertaa myötäpäivää ja kaksi kertaa vastapäivään tulisoitto kummassakin kädessä lukemalla isämeidän ja herransiunauksen rukoukset, asettamalla vielä rautakangen navetanoven kynnyksen ulkopuolelle.

Puolamaan emäntä Ylitorniolla kun asetti turpeilla peitettyä rautaromua navetan oven kynnyksen ulkopuolelle ja kiersi kolme kertaa karjahuoneen ympäri päresoitto kädessä, isämeidän ja herrasiunauksen rukoukset lukien, niin eipä uskaltanut kavala mato luikerrella sellaisen ringin sisäpuolelle.

Kovat lääkkeet antoi Kolarissa Tolpan ämmikin, kun solmisi kolme tulista kekälettä rihmaan ja niitä perässään vetäen kiersi karjahuoneen kolmesti ympäri ”kovastip porpottaen” (itsekseen nopeasti ja äänekkäästi puhuen) ”mutt sitä ei kukhaan saanukkaan kuula, mitä hän puhu”. Asettipa vielä rautakangenkin navetan oven kynnyksen etupuolelle ja löi veitsen oven päälle.

Raumon Juneksella emäntä kiersi karjahuoneen kolme kertaa ympäri vetäen perässään rautakankea ja lukien virsikirjasta ”Armonliiton enkeli” ensimmäisen säkeistön. Aitan oven avain oli silloin navetan oven kynnyksen ulkopuolella.

Kankaan emäntä Karungissa kiersi karjahuoneen kolme kertaa myötäpäivään vetäen rautakankea perässään jonka toinen pää oli kainalossa, tulisoitta ja Uusi Testamentti kädessä.

KARJA TAIOTAAN LAITUMELLE LASKIESSA

Oli vanhan kansa karjaihmisillä huolia kun talvikaudet, yöt päivät tunkkaisessa ja pimeässä navetassa kytkyin kaulassa seinän ja loorin välissä seisoneet eläimet oli laskettava vapaaseen luontoon itse etsimään elantoaan laajoista kiveliöistä, jossa lukemattomat vaarat ja vastoinkäymiset sitä alinomaa uhkasivat. Oli pohjattomia kaltioita, petollisia suonsilmäkkeitä, upottavia rimpiä, leväisiä jänkiä ja ryteikköjä. Oli kivilouhikoita, joissa eläimen jalka saattoi nyrjähtyä, vieläpä taittuakin. Oli ikivanhoja tervaskannon köriläitä, joiden juuriset kourat saattoivat tarttua ämmirievun jalkaan niin lujaa, ettei omin avuin irti saanut. Oli vaanivia petoja, ainaisina karjan uhkana. Oli pahanilkisiä velhoja, jotka pidättivät karjan metsään makaamaan, vieläpä metsänpeittoonki, näkymättömiksi ja liikkumattomiksi. Oli väkeviä noitia, jotka voivat minkälaisen meteliväen tahansa uhuttaa karjan kimppuun. Piti olla varauksia, jos mieli karjansa säilyttää lukuisilta loukkauskiviltä.

Jos kesä joutui varhain, voitiin karja laskea Jumalan suureen luontoon jo Erkinpäivän tienoilla, mutta useimmiten kuitenkin vasta Salomonin taikka Eskelin päivän aikoihin. Tänä suurena juhlapäivänä emännät olivat juhlapuvuissa, vaaleissa vaatteissa ja iloisina rallatellen tarjosivat väelleen yltäkylläisesti keitettyä maitoa, jotta lehmät kesällä lypsäisivät hyvin. Jo aamuvarhaisella käytiin ilmaa haistelemaan, tulisko sadetta, jotta karjasta uloslaskettaessa pesiytyisi pois navetan haju, sillä pedot jo etäälle vainuavat navetalle haisevan karjan. Ellei sadetta saatu, pestiin lehmät ennen uloslaskua navetassa. Kyntysiin jäänyt navetanhaju peseytyi kun emäntä tai isäntä taikka jokin muu luotettava henkilö virsikirja kädessä, johdatti karjan laitumelle niin etäälle, että lehmillä kyntyset kastuivat

Näillä varauksilla varustettuna voi karjaihminen luotettavaisin mielin lähettää ämmiriepunsa Jumanlan suuresta luonnonhelmasta etsimään elatuksensa, siunaus varana:

Jumala siunakhon

ja varjelkhoon

ämmiriepujani.

Myöskin karjan uloslaskupäivästä oli pidettävä vaari, koska jokainen viikonpäivä ei ollut siihen sovelias. Maanantai oli kirottu päivä. Kyseisenä päivänä ensimmäisen kerran uloslaskettu karja ei säästynyt loukkauskiviltä:

Koeran tappopäivä,

fangin päivä

ja ruottissa hirttopäivä.

Eikä lauantaikaan ollut uloslaskupäiväksi sovelias:

Jos lasket lauantaina,

susi syöpi sunnuntaina.

Sunnuntaipäivä pyhitettiin sanan ääressä ja tehtiin ainoastaan ne työt:

Mitä kristillinen rakkaus

ja välttämätön tarve vaatii.

Jäljellä olevat neljä viikonpäivää olivat pitkäaikaisen kokemuksen perusteella karjan menestymisen kannalta soveliaimmat ensimmäiseksi uloslaskupäiväksi, mutta ilman varauksia ei niinäkään päivinä laitumelle laskettu karja ollut vastoinkäymisiltä suojattu. Oli lukuisasti muitakin varauksia, joita seuraavassa esittelemme:

Puolamaan emäntä Ylitorniolla varasi navettakansalleen onnea ja menestystä koko laiduntamiskaudelle kiertäen navetan edellisenä iltana ulkopuolelta kolme kertaa myötäpäivään ja kaksi kertaa vastapäivään tulinen koivunkekäle kummassakin kädessä, lukien Isämeidän ja Herrasiunauksen rukoukset.

Muutamat emännät uloslaskupäivän edellisenä iltana kiersivä navettansa kolme kertaa myötäpäivään virsikirja ja tulisoitto kädessä, veisaten virttä:

Armonliiton engeli,

Herra hyvilä hengilä,

vartioilas meitä varjele,

torjup päältä perkele.

Toimitus piti suorittaa hurskain ja luottavaisin mielin. Pilkka ja ylenkatse vakavassa mielessä tarkoitettua toimitusta kohtaan voi käydä kohtalokkaaksi. Sellaisesta kertoo seuraava esimerkki:

Eräässä Kolarin talossa kun lehmiä keväällä alettiin ensimmäistä kertaa ulos laskemaan, pani talon vanha emäntä Karoliina -nimisen tytön lukemaan virsikirjasta ensimmäisen säkeistön virrestä: ”Armonliiton enkeli”. Karoliina oli aiemminkin, ämminsä pyytämänä, lukenut kyseisen säkeistön siten kuin se on virsikirjaan painettu, mutta jokin suruton viisinikkari oli Karoliinalle opettanut taivaallista vanhinta syvästi loukkaavan muunnoksen, jonka Karoliina sitten luki:

Armonliiton enkeli,

Herra hyppäs penkile,

karvasila kengilä,

maitokiulun parthaale

Vaikka ämmi siunauksen voimalla ja lyömällä Karoliinaa luudan varrella yritti sovittaa häväistyksen, ei se kuitenkaan enää auttanut. Seuraavana päivänä karhu tappoi Karoliinan lemmikkieläimen.

Keväisenä uloslaskupäivänä navetan ovi oli kuin pyhä portti, lujin sitein varattu: rauta alla, rauta usein päälläkin ja kahta puolta pyhät pihapihlajat, vieläpä tulisoittokin kynnyksen edessä ja Jumalan sana oven kamassa. Sopi siitä navettakansa ulos käydä Luoja kirkkaaseen luontoon ja vereksen ruohon tuoksuun.

Emännät vaaleisiin vaatteisiin pukeutuneina polkon tahdissa vetelivät tervaristejä lehmien takapuoliin, etteivät sonnit niitä laitumella hätyyttelisi ja vieläpä tervasutilla sipaisivat sieraimiakin, jotta uusi ruoho kovin pistävän tuimalta tuntuisi. Oli rautakanki taikka jokin muu metalliesine pantuna navetanoven kynnyksen ulkopuolelle turpeella peitettynä, jota pantaessa oli varattu:

Olkhoon niin kova maaliskuu

jalkaisti alla

niinku oon se,

jonka yli astut.

Tolpan ämmi Kolarissa kun keväällä lehmiä ensi kerran ulos laski, teki kolme tervaristiä jokaisen lehmän selkään ja lautasen vasemmalle puolen. Tervaristit ämmi teki sen vuoksi, ettei lehmät tervanpolttoaikana ehdy. Tervanpolttoaikana lehmät sen vuoksi ehtyvät koska tervanpolttajat usein lypsävät vieraita lehmiä ja kantavat ruokopillillä maitoa tervahaudan silmään, saadakseen paremmin tervaa. Mutta kun lehmiin on tervaristi tehty, niin niistä jos maitoa ottavat pilaantuu tervan saalis ja kun itse on saaliinsa pilannut niin sitä ei minkäänlainen virsi saa paranemaan.

Ylisessä tornionlaaksossa, molemmin puolin valtakunnan rajaa kerrotaan vanhaaseen aikaan olleen muutamissa kylissä vanhoja mummuja, taika-ämmiksi kutsuttuja, jotka pyydättäessä kävivät taikomassa ensimmäistä kertaa laitumelle laskettavat lehmät. Ämmät kiertelivät taloissa, joihin oli pyydetty. Mukanaan heillä oli postilla taikka virsikirja ja musta pussi. Mitä pussissa oli sitä ei kertojakaan ollut kuullut. Jos taika-Ämmin pahoitti, niin se voi pilata talon karjaonnen. Vieläpä saattaa karhunki karjaa repimään.

Tulisia kekäleitä taika-ämmät heittelivät lehmien yli kun heidän taikomansa karjaa laitumelle viemään lähdettiin.

Eräs Kolarin mummo heitti tulisen koivukekäleen navetan yli. Kerran sattui kekäle putoamaan katolle ja sytytti tuohikaton palamaan. Kylän väellä saatiin kuitenkin katto sammumaan. Silloin mummo sanoi:

Etsie piru minua ennää

niin hulluksi saa.

Tähän loppui mummun ja monen muunkin tuollainen taikominen.

Alatornion kuijalassa kun lehmiä ensikertaa ulos laskettiin pantiin aitan avain navetan kynnyksen alle ja kynnyksen eteen tehtiin kasatuista laudantyngistä ym rojusta nuotio, jonka yli lehmät hyppäytettiin, ettei laitumella niihin tartu ruutanat.

Karungissa kerrotaan olleen rautakanki kynnyksen alla ja sen etupuolella katajavalkea, jonka yli lehmät hyppäytettiin.

Kyllä ämmirievut varjelluiksi tulivat. Olivathan ne astelleet läpi raudan ja yli tulen, läpi pyhän pihlajanki Jumalan sana varauksen. Eivät loukanneet metsässä jalkojaan, eivät uponneet kaltioihin eikä suonsilmäkkeisiin, eivät jääneet leväjänkkiin kiinni pääsemättä omin avuin poijen. Kaikkiin oli varaukset annettu.

KARJA TAIOTAAN ILTASELLA KOTIIN PALAAMAAN

Oli karjaihmisillä huolia karjan kotiinpalaamisesta iltaisin. Joskus saattoi käydä, että ilta joutui eikä karja joutunutkaan. Karhusta ei ollut pelkoa vaikka se tiedettiinkin karjan pahimmaksi raatelijaksi, olihan se lumottu ja kielletty karjaan koskemasta. Ellei jokin pahansuopa, väkevä noita, ollut noitakonsteillaan saanut tätä yhtiökumppanikseen. Haltiat kyllä saattoi lehmiä pidätellä, mutta neuloja kaltioon heittelemällä karja saatiin kotiin tulemaan. Pahansuovat, kateelliset naapurit kyllä noitakonsteillaan saattoivat pidättää karjan metsään makaamaan, vieläpä metsänpeittoonki, näkymättömiksi ja liikkumattomiksi, joista poijes päästämiseen tarvittiin väkevän noidan apua. Saattoipa jokin riettaan enkeliksi pestuttanut äijän köriläs käydä kääntelemässä lehmien jälkiä – lehmä kun vainuaa omat meno- ja tulojälkensä – ja sai aikaan sen, että karja ei osannutkaan tulla kotiin. Sekään noitakonsti ei tehoa, jos karjaa laitumelle johdatteleva henkilö muistaa karjan laitumelle jättäessä varata:

Jos joku teän jäljet muuttaa,

ei siittä piä ottaa vaaria.

Jos karjassa oli sellasia lehmiä, jotka esteittä jäivät metsiin makaamaan ja vieläpä pidättelivät kotimielisimmätki seurakseen, ei asiaa sinä laidunkautena voitu korjata minkäänlaisin taikakonstein, kun karjaa oli jo laidunnettu, mutta seuraavana laidunkautena pahimmatkin ”mettäpersheet” laukaten tulivat kotiveräjälle ennen iltalypsyä ja ammuen ilmoittivat tulonsa, kun niille tehtiin karunkilaisen Haarahuuli Heikin antamien ohjeiden mukainen taika:

Otetaan laskiaisvellistä vähän lientä. Pannaan siihen ohrasia jauhoja, vaivataan taikinaksi ja leivotaan kakku. Keitetään kakku laskiaisvellissä rautakauhassa kypsäksi ja pannaan sitten halsille kuivumaan. Kun kakku on kuivunut niin viedään aitan jyvälaariin talteen. Noudetaan pääsiäisaamuna aitasta ja jauhetaan siitä puukolla puolihienoksi johon sekoitetaan ohranjyviä sekä piisistä, kruusta ja navetan pesästä kolme hyppysellistä kustakin otettua tuhkaa. Sekoitetaan kaikki yhteen ja pannaan pahkakuppiin lehmänkellon kanssa. Annetaan tätä jokaiselle lehmälle piosta suoraan suuhun ja sanotaan annettaessa:

Tulkaa kello 5:n aikaan kotia,

tähäntalhoon ja tähän kartanhoon.

Jäännöspuoli kakusta viedään aitan jyvälaariin takaisin ja annetaan keväällä lehmiä ensikerran uloslaskettaessa samalla tavalla.

Soon tosi,

soon Karungissa

niin montakertaa

pruuvattu.

Vittangissa kun lehmät keväällä ensikerran uloslaskettiin, niin niille laitettiin yhdeksänlaisista kasveista ettonen. Kasvit jauhettiin hienoiksi ja pantiin pataan, johon oli pantu kolmesta hetteestä noudettua vettä. Tämä keitos lämmitettiin vastalypsetyn maidon lämpöiseksi. Sitten pata asennettin keskelle pihaa ja siihen sekoitettiin palavia taulan kipeniä ja annettiin lehmien haukata padasta sitä keitosta. Ensin kellolehmä ja sitten ikäjärjestyksessä vanhimmasta nuorimpaan. Silloin lehmät tulivat ajoissa iltasella kotiin eikä niitä kiusanneet sääsket eikä paarmat.

Pajalassa kerrotaan käytetyn sellaista taikaa, että emäntä johti karjan kotiveräjän ulkopuolelle ja sanoi jokaiselle lehmälle:

Tulep paarna ajoissa kothiin.

Karungissa Maunun Kaija teki ensimmäisena uloslaskupäivänä oikean käden etusormella tervaristin lehmien takapuoliin ja pyyhki tervaa sieraimiin, että lehmät tulisivat ajoissa kotiin ja että uusi ruoho hyvin maistuisi.

Alatorniolla Ylitalon emäntä pani laskiaisena suoloja kellokkaan kelloon ja asetti sen kiukaan päälle. Pääsiäissunnuntain vastaisena iltana jälkeen iltalypsyn antoi jokaiselle lehmälle kellosta suoloja, että lehmät ajoissa laidunkaudella saapuisivat kotiin.

Turtolassa on ensimmäisenä uloslaskupäivänä suittu jokainen lehmä ja niistä lähteneet karvat pantu seinään väännetyn näverinreikään ja lyöty tappi päälle, että lehmät hyvin kotiin tulisivat.

Kolarissa oli sellainen taika, että lehmät iltasella veräjälle tultuaan, emäntä niiaellen verääjää avaamaan. Lehmät kun huomasivat kuinka hyvästi heidät kotona vastaan otetaan, eivät jääneet metsään makaamaan.

Alatorniolla Juneksella ja Kuijalassa otettiin laskiaisvellistä rasvaa, sekoitettiin siihen ohrajauhoja ja leivottiin kakuksi, josta ensimmäisenä uloslaskupäivän aamuna annettiin jokaiselle lehmälle suuhun, että iltasella kotiin hyvin tulivat.

Ylitorniolla Puolamaan emäntä ensimmäisen uloslaskupäivän aamuna sanoi kellokkaalle:

Mettoon kylmä

maataksesi.

Navettoon lämmin

tullaksesi.

Ja lehmät saapuivat hyvissä ajoin lypsylle.

Karungissa Kankaan emäntä ensimmäisen uloslaskupäivän aamuna nouti muurahaiskekoa ja heitti navetanlattialle, sanoen:

Niin montako tuossoon muurahaista,

olkhoon teilä kothiin ajajaa.

Lukkari Juho Jurva Turtolassa oli tosi noita. Kun lehmät eivät iltasella ajoissa kotiin saapuneet, niin hän noitakonstein pani net tulemaan. Vihelteli vain portilla, niin lehmät laukkaa kotiveräjälle tulivat.

Ylitornion Vittikon talossa oli ensimmäisen uloslaskupäivän aamuna tervatynnöri keskellä pihaa ja siinä paloi taulaa. Isäntä kuljetti kolme kertaa kellokkaan tynnörin ympäri myötäpäivään, ennen metsään laskemista, että lehmät iltasella kotiin saapuivat.

Kolarissa oli sellainenkin taika kun lehmät eivät iltaisin saapuneet hyvästi kotiin, että kirves asetettiin kesänavetanoven yläpuolelle ja hypättiin kolme kertaa kynnyksen yli edestakaisin ja hypätessä mainittiin kellokkaan nimi.

KARJA TAIOTAAN LAITUMELLA SEURAAMAAN KELLOKASTA

Oli vanhan kansa karjanhaltijalla monia muitakin huolia. Oli huoli, että karja metsälaitumella seuraisi kellokastaan, eikä hajaantuisi sinne ja tänne rannattomassa erämäässä. Karja totutettiin hyvissä ajoin tutustumaan kellokkaansa kellon ääneen. Tätä silmälläpitäen asetettiin kello hyvissä ajoin ennen uloslaskua kellon kantajaksi valitun lehmän kaulaan. Toimeliaimmat emännät vielä varmistukseksi kaapivat kellokkaan kellosta köhnää, kellokkaan korvavaikkoa ja karvoja. Sekoittivat nämä suolojen kanssa ja antoivat sitä jokaiselle lehmälle, sanomalla:

Sie piät seurata niin hyästi,

ku mie nämä annan, kellokasta

Korpilompolon emäntä vielä lisäksi helisteli kelloa jokaisen lehmän korvan juuressa ja Raamattuun vedoten sanoi:

Sinun tullee seurata tätä kelloa,

niinku Netsyt Maaria seurasi Iesusta

yrttitarhasta Golgatalle.

Niin teki myöskin Alatornion Pänttäjän talon emäntä, helistellessä kelloa jokaisen lehmän korvanjuuressa sanoen jokaiselle erikseen:

Seuraat tätä kelloa,

niinku Iesuksen opetuslapset

Seurasit Iesusta.

Muoniossa muotkan talon emäntä suovutti lehmät seuraamaan kellokasta, raapaamalla pääsiäisen aikana kaukalosta taikinaa ja säilytti sitä aitan jyvälaarissa tallella, pani siihen vielä suoloja ja kellon köhnää. Tätä antoi sitten ensimmäisen uloslaskupäivän aamuna kellokkaan kellosta jokaiselle lehmälle suuhun. Tällöin navetassa piti olla hiljaisuus, ei saanut huutaa eikä rähjätä. Lisäksi piti olla hyvin hurskaana ja luottavaisena. Emäntä joka jakoa toimitti, sanoi jokaiselle lehmälle antaessaan:

Seurakkaa toisiana,

niinku Iesuksen opetuslapset

seurasit Iesusta.

Kolarissa Tolpan ämmi myöskin helisteli kelloa jokaisen lehmän korvanjuuressa ja vieläpä kehno kalautti kellolla lehmää otsaankin kun luki ankaran manauksen:

Sinun pittää seurata tätä kelloa

niinku piru sitä lautamiestä,

joka käräjillä oikein puhu

ja väärin vanno.

Karungissa Mylly Priita krapasi kellosta hometta, otti kellolehmän kynnestä karvoja ja kynsien välistä köhnää, kaivoipa vielä kulmujakin hinkalon loukosta. Pani seoksen leivän päälle, antoi jokaiselle lehmälle piosta suuhun ja sanoi hiljaisella äänellä kuiskutellen lehmän korvaan manauksen:

Seuraak kellolehmää,

ku piru lautamiestä.

Ja sitten rääkäsi lujasti lehmän korvaan:

Usko nyh.

Puolamaan emäntä Ylitorniolla rapasi kellokkaan kellosta köhnää, sekoitti sen suolojen kanssa, pani vettä päälle ja juotti sitä jokaiselle lehmälle kellokkaan kellosta manaten:

Seuraa tätä kelloa

ko piru lautamiestä,

joka käräjillä

kolmek kertaa väärin vanno.

Alatorniolla Kuijalan talossa lehmät suovutettiin seuraamaan kellokasta, että annettiin lehmälle juoma johon oli sekoitettu kellolehmän karvoja, korvavaikkoa ja kellolehmän kellosta kravattua köhnää, sekä samalla kun annettiin huudettiin jokaisen lehmän korvaan:

Seuraak kelloa,

ko piru lautamiestä.

Huru-Äijä Saittajärvestä antoi keväällä ennen ensimmäistä laitumelle laskemista jokaiselle lehmälle kellokkaan kellossa käytettyjä suoloja ja jauhoja ja sitten lujasti pudisteli kelloa jokaisen lehmän korvanjuuressa ja karkui:

Sie piät följaman tätä kelloa,

niinku Marja Maktaleena följäs Kristusta

Ylitalon emäntä alatorniolla antoi ennen ensimmäistä laitumelle laskemista jokaiselle lehmälle kellokkaan kellosta suoloja suoraan suuhun helistellen kelloa jokaisen lehmän korvanjuuressa hiljaa kuiskutellen:

Seuraat tätä kelloa, niinku Iesuksen

opetuslapset seurasit Iesusta,

ja ole niin luja ku Eereppi oli,

ku Iesus Kristus kastethiin.

TAIKOJA PETOJA VASTAAN

Raudan, tulisoiton ja Jumalan sanan avulla suojattiin metsälaitumella käyskentelevä karja petojen raatelulta. Pahimpien noitienkin karjaa kohtaan kohdistamat aikeet niillä tehtiin tehottomaksi. Taikojen tehokkuuteen oli uskottava ja lujasti luotettava, ennen kuin ne toteutuivat. Seuraavassa esitetään muutamia vanhan kansan taikoja petoja vastaan:

Turtolan Vanhaisella lehmiä ensikerran keväällä uloslaskettaessa pantiin rautakanki kynnyksen alle ja turvetta päälle. Kaikki talon avaimet pantiin puiseen astiaan keskelle pihaa ja hyviä maaheiniä niitten päälle. Kun lehmät kokoontuivat niitä haistelemaan, kiersi emäntä taikka isäntä tulinen koivukekäle kummassakin kädessä kolme kertaa myötäpäivää karjan ympäri, asettaen kekäleet sitten kujan reikään ristiin ja astellen karjan edellä veräjälle. Laskiessaan lehmiä veräjästä laitumelle, emäntä saneli:

Mettän Ukko, mettän Akka

mettän kultainen kuningas

ota oksa pihlajainen

sujutas suvikuntanen

siok koeraa kaks kiini

kultasila viljoila

läpi luun, läpi laan,

läpi kahen leukaluun,

ettei mettän kuningas,

koske minun eläimhiini.

Muodoslompolon emäntä lumosi pedot karjan kimppuun käymästä kun ensikerran keväällä uloslaskettaessa pyyhki jokaisen lehmän koskikaralla ja sanoi:

Pesen kauno karjaseni,

pesen ilveksen ihole,

mettän uuhen untuvale.

Kun viimeinen lehmä oli pyyhitty emäntä sanoi:

Poijes karhu karjastani

susi sukimistani.

Tolpan ämmi Kolarissa ja joku toinen ämmi ennen lehmien ensimmäistä uloslaskua aamulla laittoivat pitkän rihman ympäri navettaa ja kuljettivat rihmassa tulisia koivukekäleitä navetan ympäri, ettei karhu karjan kimppuun käy kun karja laitumelle lasketaan.

Keisun emäntä Ylitorniolla luki jo navetan edessä ensimmäisen uloslaskupäivän aamuna loitsunsa:

Mettän muori, mettän faari,

mettän kultanen kuningas,

älä roiski roimahäntiä,

äläkä parutap paskasääriä,

Kätket kyntesti karhvoin,

hampaasti ikenhiisti.

Maa yhteinen, ruoka erittäin.

Tärännön emännällä tehosi lyhyempi metsän loitsu:

Mettän Muori, mettän Faari,

Kätket kyntesti karhvoin,

hamphaasti huulten taka.

Isännän valta oli Turtolaisella Forssan Salmolla metsänpeittoihin. Hän olikin saanut opin kuullulta Kassankorvan äijältä palvellessaan talossa renkinä. Osasi salkko lumota karhunkin, niin ettei se koskenut karjaan. Pääsiäisaamuna hän meni navettaan ja pyyhki karhun sydämmellä ja munaskuulla jokaisen lehmän selän päästä häntään asti, sanoen:

Älä sie Jumalanluoma,

ommaa ruumistasi vihhaa.

Samalla tavalla Salkko varasi karjan ensimmäisenä laiduntamispäivän aamuna laitumelle laskettaessa. Eikä karhu käynyt ukon karjan kimppuun.

Kolarissa Tolpan ämmi ensimmäisenä karjan uloslaskuaamuna tuli itse persettänsä myöten ulos navetasta taluttaen kellokasta, ettei karhu karjan kimppuun metsälaitumella kävisi.

Puolamaan emäntä Ylitorniolla kun keväällä ensimmäistä kertaa johdatteli karjaansa metsälaitumelle, kantoi karjan edessä kävellen vadissa palavia kekäleitä, ettei karhu käy karjan kimppuun.

Kolarissa eräs muori kun karjaa ensimmäistä kertaa karjaa keväällä uloslaskettiin laitatti navetan oven ulkopuolelle molemmin puolin ovea tervatynnörit pystyyn:

Meni itte hajareisin

seisomhaan tynnyreitten pääle

ja nussustansa triiskhautti

jokhaisen lehmän sölkhään.

Eipä miellyttänyt karhulla sellaisen lehmän kimppuun käydä.

Turtolan Konttajärvellä kun lehmät ensimmäistä kertaa laitumelle laskettiin, niin navetassa jokaiselle lehmälle annettiin ”paitalääkitys”

Jokhainen lehmä pyhithiin

kuukorva paijala,

päästä persheeseen asti.

Uskottiin karhun vierovan sellaisella varauksella varustettua eläintä.

Kolarin Briita Kaisa sitoi, ensimmäisen uloslaskupäivän aamuna, kirnun nuoralla jalkaansa ja konttasi sillälailla kolme kertaa navetan ympäri ulkopuolelta, varjellaaksen karjansa petojen raateluilta.

Ylitorniolla eräs isäntä on ensimmäisenä uloslaskupäivän aamuna kiertänyt karjan tuohikäppyrän kanssa lukien Isämeidän ja Herransiunauksen rukoukset, ennen kuin laski lehmät metsälaitumelle.

Kolarissa kerrotaan eräässä talossa kerätyn koiranpaskoja ja niitä pahkakupissa kantaen ensimmäisenä uloslaskupäivänä kierretty karja ennen metsään laskemista, ettei karhu karjan kimppuun kävisi.

Turtolassa Tuoreemaan muori laski aina itse lehmät keväällä ensimmäisen kerran ulos. Kenenkään ei silloin sopinut kiroilla, eikä muutenkaan pitää kovaa ääntä. Vaimon paidalla pyyhki muori jokaisen lehmän päästä häntään asti ja vetaisi tervaristin takapuoleen.

OSTETUN LEHMÄN SUOVUTUS UUTEEN KOTIIN

Lehmän kun ostaa, niin ostajan pitää koota tämän hinkalosta heinänkulmuja ja viedä ne kotiinsa ostetun lehmän hinkaloon. Kun lehmä saa niitä haistaa se ei ikävöi entiseen kotiinsa.

Taika on laajasti tunnettu.

Kun ostettu lehmä uudessa kodissa alkaa ehtymään, se merkitsee sitä, että se ikävöi entiseen kotiinsa. Ikävä haihtuu kun sitä talutetaan uuden kodin pihalla olevan maakiven ympäri 3 kertaa, 2 kertaa myötä- ja 1 kerta vastapäivään.

Sitten lehmä ei enää ikävöi vanhaan kotiinsa.

Taika on tunnettu ainakin Kolarissa.

Ostetun lehmän saa laiduntamiskaudellakin suopumaan uuteen kotiin kun opetetaan palvelemaan suovutuskiveä: Hoitaja taluttaa kolme kertaa kiven ympäri ja syöttää sille kainalonsa alla pidettyä hikeentynyttä leipää. Tällöin lehmä pysyy kyseisen kiven lähettyvillä. Käy aina kiveä nuuskimassa. Taika on tunnettu Alatorniolla ainakin hevosta suovuttaessa.

Kyseinen taika on tunnettu Turtolassa

Kun otetaan toisen lehmän korvasta vaikkoa ja pannaan uuden, ostetun lehmän korvaan, niin lehmä suopuu uuteen kotiinsa.

Taika on tunnettu Alatorniolla.

Ostettu lehmä lakkaa ikävöimästä entiseen kotiinsa kun otetaan joesta taikka järvestä ämpärillinen vettä ja pestään lehmän näkemäpuolta ja loppu vedestä heitetään siihen suuntaan, mistä lehmä on ostettu.

Taika on karungista.

Kun ostaja tuo lehmän kotinavetasta ulos, niin portaissa pitää tätä lyödä omalla hännällä 3 kertaa kahta puolta ja sanoa:

Sev verran ikävä

ku tuola hännälä.

Taika on Turtolasta.

Kun lehmä myydään, antaa myyjä ostajalle heinätukon kainaloon, jonka ostaja antaa uudessa kodissa lehmälle. Tällöin lehmä ei ikävöi uudessa kodissa.

Ostettu lehmä saadaan suopumaan uuteen kotiin kun emäntä syöttää sille kainalon alla pidettyä leipäpalasta, helistelee kellokkaan kelloa ja kalauttaa sillä päähänkin, että tulokas muistaa metsälaitumella seurata kyseisen kellon ääntä.

Taika on Turtolasta.

Lehmä suostutetaan toisiin lehmiin niin, että leipäkappale käytetään uudessa kodissa olevan lehmän suussa ja sitten annetaan ostolehmälle syötäväksi ja sanotaan:

Seuraat tätä lehmää,

niinku piru sitä lautamiestä,

joka toisin tietää

ja toisin tuomittee.

Taika on Muoniosta.

Siitä talosta josta ostaja lehmän ostaa, ei saa saattaa, eikä ostajan katsoa taakseen taluttaessaan lehmää ostotalon näköpiiristä, siten lehmä ei ikävöi vanhaan kotiin.

Taika on karungista.

Ennen kuin ostaja lähtee ostamaansa lehmää viemään uuteen kotiin, tulee hänen ennen sitomista vetää talutusnuora 3 kertaa kämmenensä ympäri, eikä katsoa taakseen lehmää taluttaessa ostotalon näköpiiristä.

Taika on Alatorniolta.

Lehmän kun myypi, pitää myyjän nyppiä tältä karvoja ja pistää tuppeensa, ettei myisi karjaonneaan.

Taika on Kolarista.

POIKINEEN LEHMÄN ENSI RUOKINTA

Kun lehmä synnytti vasikan, niin tämä heti synnytyksen jälkeen kannettiin emän eteen, joka nuoli tämän synnytyslimasta puhtaaksi. Toinen tapa että vasikka pyyhittiin heinätukolla, joka sitten heitettiin emän eteen syötäväksi. Molemmat olivat synnyttäneelle lehmälle parantavia lääkkeitä ja jouduttivat istukkaista pääsemistä.

Samaa tarkoitusta varten poikineelle lehmälle annettiin löökiä (sipulia) vieläpä viinaakin.

Ensimmäinen heinävihko poikimisen jälkeen annettiin aina siunauksin, jotta lehmä hyvin kostuisi.

Samaa tarkoitusta varten Alatornion Kuijalassa ensimmäinen heinävihko kierrettiin päresoitolla ja sitten emäntä potkaisi heinävihkon vasemman jalan kantapäällä lehmän etujalkojen välistä tämän eteen sanoen:

Syös suen suulla

ja karhun hamphaila.

SYNTYNEEN VASIKAN ENSI RUOKINTA

Vasikalle annetaan ensikerralla vain korvantäysi maitoa juotavaksi, jos paljon annetaan niin vasikan mako halkeaa.

Ylitorniolla on ollut sellainenkin vasikan juottotapa, että kun vasikka oli syntynyt, niin ”halstoopi” (halli) annettiin ensikerralla maitoa ja sitten vähemmän toisella kerralla. Jotta sillä venyy vatsa, annettiin ensikerralla paljon.

Muoniossa ensikerralla annettiin vasikalle korvantäysi maitoa, toisella kerralla puoli toista korvantäyttä ja kolmannella kerralla kaksi korvantäyttä.

SYNTYNYT VASIKKA TAIOTAAN

Jos vasikat eivät rupea elämään, niin annetaan ”Manalan lehmän maito” (hedevettä) Kyllä sitten elävät ja juovat hyvin.

Jos vasikka alkaa venymään, niin sille annetaan ruutivettä ja emännän vasemman jalan kengällä lyödään tätä otsaan, niin vasikka paranee.

Alatorniolla oli sellainen taika, jos vasikka alkoi ”venymään” (sairastui) että tältä leikattiin korvannokasta kappale ja syötettiin sille itselleen.

Ylimuoniossa taasen jos vasikka sairastui, niin uskottiin sen olevan ”kortossa”. Tällöin vasikalta piti leikata korva, jotta pääsisi ”kortosta”. Mutta jos tämä temppukaan ei auta, niin sitten ei muuta kuin kirveellä vasikkaa päähän.

Enontekiöllä kun vasikka oli ensikerran juotettu, niin sormuksella, joka oli juoma-astiassa kierrettiin tämä kolmesti myötäpäivään ja yhden kerran vastapäivään. Tämän jälkeen kiertäjän piti seistä vasikan oikealla puolella ja sanoa:

Vettä velhon takapuolele,

kusta katheen jäljile,

Peitä maa omasti,

puollap poikuesti.

Syö ruokasti, juo juomasti

lihavaksi lihakseksi,

makeaksi maijoksesi.

Sitten silitettiin vasikan selkää päästä häntään päin kolme kertaa oikealla kädellä ja sen jälkeen ottaa kolme askelta takaperin vasikan luota ja kääntyä eteen päin, eikä katsoa taakseen kun vasikan luota lähtee. Sitten vasikka hyvästi menestyy ja elää terveenä.

Alatorniolla oli sellainenkin taika, kun vasikka ensikerran juotettiin, että lyötiin kolme kertaa juomakupilla päähän ja välillä pantiin kauha lantaluukusta ulkona, niin vasikka eli terveenä

Karungissa kun vasikka ensikerran juotettiin, niin lyötiin sitä kupilla päähän, ettei siitä tulis sarvipäätä.

Alatornion Kuijalassa oli sellainen taika, että vasikkaa ei saanut kuuteen viikkoon koskettaa kädellä otsaan, ettei tule sarvipäätä.

Kolarissa annettiin vasikalle samalla nimikin kun sitä ensi kerran juotettiin ja lyötiin samalla kupilla päähän.

Ylitorniolla kun kolmannen kerran vasikka juotettiin, niin piti silloin antaa nimi, juomakupilla kalauttaa otsaan ja sanoa:

Siinon sulle nys nimi.

Ja nimi piti sanoa ensin.

Ylitorniolla kun vasikka ruvettiin lehmäksi juottamaan, niin pahkamaljalla pyyhittiin sen päätä, ettei tulisi sarvia.

ENTEITÄ

Lehmä kun poikii kaksoset, niin siitä tulee vahinko taloon. Kaksosten poikiminen on vahingon enne. Kurtakossa poiki lehmä kaksi härkävasikkaa. Seuraavana vuonna lehmä siinä talossa täytyi tappaa kun se lankesi ja taittoi jalkansa. On tullut siihen karjaan vielä toinen ja kolmaskin vahinko.

LEHMÄN KIIMAANTULO JA ASTUTUS

Oli vanhan kansa karjaihmisillä ikivanhoja esi-isiltään polvesta toiseen periytyneitä varauksia, jotta karjaonni säilyisi. Oli ohjeita lehmän kiimantulon jouduttamisesta ja astutuksesta, jotta lehmä tuli kantavaksi. Oli ohjeita viimeisestä lypsystä ennen poikimista, jotta lehmä poikisi päivällä. Oli ohjeita ensimmäisestä käsittelystä ja monista muista karjan menestymisen kannalta tärkeistä asioista.

Kun lehmä vitkutteli kiimaantuloa, annettiin sille hapanta, kaukalon laidalta kravattua taikinaa. Myöskin kaljasakat ja hiivat olivat hyviä lääkkeitä kiimantulon jouduttamiseksi. Ellei jo mainitut lääkkeet tehonneet, niin tuotiin sonni viereiseen hinkaloon muutamaksi vuorokaudeksi, se tehosi.

Muutamat lehmät salaavat kiimansa. Kesällä sen kyllä huomaa toisten lehmäin hypellessä tällaisten selkään. Talvella kun lehmät ovat kytkyimessä ja jos epäillään lehmän olevan kiimassa, mutta salaavan kiimansa. Tällöin kun karjanhoitaja menee kyseisen lehmän eteen parsille ja siinä kumarassa köyrien inaisee, niin lehmä heti näyttää merkkinsä, yrittämällä hypätä hoitajansa selkään.

Kun lehmä astutetaan ja ellei se ensimmäisellä astutuksella tule kantavaksi, vaan uusii kiimansa, niin seuraavan kerran astuttaessa emännän pitää kääntää tröijy nurin ja heti astutuksen jälkeen lyödä sillä lehmää, niin se kyllä auttaa.

Jos lehmä astutuksen jälkeen alkaa köyrimään, niin silloin tätä pitää purra häphäältä, niin lehmä tulee kantavaksi.

Kun lehmä astutetaan kesällä, niin heti astutuksen jälkeen heitetään lehmän kantaseen vettä ja talvella lunta sekä samalla sanoa:

Piä itusti.

KANTAVAN LEHMÄN VIIMEINEN LYPSY

Karjanhoitajan kannalta on erittäin harmillista kun ei tiedä poikiiko lehmä päivällä vaiko yöllä. Kun useilla lehmillä on synnytyssätket vuorokausia ennen poikimista, niin karjanhoitaja joutuu useitakin öitä valvomaan. Jotta lehmä poikii päivällä, oli vanhalla kansalla siihenkin omat koetut keinonsa, jotka vieläkin pätevät, tosin eri paikkakunnilla toisistaan hieman poikkeavat.

Karungin isäntä kertoi, että hän suorittaa viimeisen lypsyn keskiviikkoaamuna ja lehmä on aina poikinut päivällä.

Ylempänä tornionlaaksossa kerrottiin, että kun viimeisen lypsyn suorittaa sunnuntaiaamuna, niin lehmä poikii päivällä.

Viimeinen lypsy kun suoritetaan, niin otetaan tervaa kämmeniin ja sitten lypsetään, jotta lehmään ei kulo pääse. Jos lehmän panee kulo, niin sen maito viedään vasemmasta kotiveräjänpielestä lukien seitsemänteen siepäänreikään ja kaadetaan sinne, niin lehmä paranee.

VASTA POIKINEEN LEHMÄN TAIKOMINEN

Kun lehmä on päässyt jälkeisistä, lyötiin niillä tätä tuumiin, että lehmä hyvin kostuu.

Alatorniolla Juneksella ja Kuijalassa siunattiin lehmä heti poikimisen jälkeen siten, että tämä kierrettiin puukon ja tulisoihdun kanssa kolme kertaa myötäpäivään ja kolme kertaa vastapäivään. Puukko, jolla lehmä oli kierretty pistettiin seinänrakoon lehmän kohdalle ja sai siinä olla niin kauan kun seuraava lehmä poiki. Näin lehmä tuli suojatuksi kaikkea pahaa vastaan.

Oli sellainenkin taika, että lehmän poijittua, kierrettiin tämä suolakouran kanssa kolme kertaa vastapäivään ja sitten suolat heitettiin ovea kohden ja sanottiin:

Tuossoon katheensilmäle

ja ilman jäähneele

Karungissa Maunun Kaija

Kirkhoon notti

vastapoikineen lehmän, kiertämällä tätä kolme kertaa myötäpäivään tulisoihdulla lukien Isämeidän ja Herrasiunauksen. Kaija tapasi kylässäkin käydä lehmiä siunaamassa.

Oli sellainenkin vastapoikineen lehmän siunaus että tulisoitolla lehmä kierrettiin kolme kertaa myötäpäivään ja paistettiin selältä ja kupeilta sekä poltettiin tuumikarvat.

ENSIMMÄISEN MAIDON KÄSITTELY

Yhdeksän kertaa oli uutta maitoa lypsettävä, ennen kuin sitä pantiin muun maidon sekaan ja aina keitettävä, ennen kuin käytettiin.

Alatorniolla joissakin taloissa oli tapana kuin vastapoikinutta lehmää ensikerran lypsettiin että jokaisesta nisästä kolmen ensi vedon maito lypsettiin maahan.

Enontekiöllä ensimmäinen pihkamaito lypsettiin maahan

Karungissa jokaisesta vetimestä lypsettiin vähän maitoa maahan. Ne oli maanhaltijan osa.

Ensimmäistä maitoa poikimisen jälkeen, ei saanut näyttää kenellekkään. Emännän piti tuoda maito peitettynä sisälle ja viedä kätköön, ettei karjaonni menisi. Maidon piti kiulusta kaataa itseensä päin ja eteläsuuntaan. Vanha kansa sanoi:

Huono ihminen on se, joka yli käden kaataa

ja vahingot semmosesta alkavat talhoon tulla.

Kolarissa muutamissa taloissa oli tapana kun lehmä poiki että vieraita kutsuttiin syömään ternimaitoa. Sitten lehmä hyvin lypsää.

Karungissa kutsuttiinköyhiä ternikeittoa syömään ja vieläpä annettiin kotiin viemisiksi, että lehmät hyvin lypsävät.

Alatorniolla oli tapana kun ternikeittoa syötiin että jokaisen oli syötävä kuivaa leipää päälle, ettei lehmä alkaisi verta lypsämään.